Suljettu nyt

Zucchini

kasvisravintola
Arvosana 4 / 5

Asiakaskokemus

Kasvisruokaa

Arvostelut (100)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Kiva paikka ja suosittelen ehdottomasti kaikille hyvä ruuan ystäville ;)

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 10.07.2020
Arvosana: 0

Where’s the beef? Tällaisen vulgaarin kysymyksen joku voisi Zucchinissa esittää, mutta se olisi vain noloa. Homman pihvi on nimittäin siinä, että jo vuosien ajan ravintolaa on pidetty kaupungin yhtenä parhaimmista kasvisravintoloista. Omanlaista mystisyyttä paikkaan myös liittyy: se on auki vain lounasaikaan, aina täynnä ja ruokalistaa ei löydä muualta kuin vasta mestan ovelta.

Olen henkeen ja vereen karnivori, mutta en pane pahakseni välillä syödä muutakin. Varsinkin jos lihaton ruoka on tehty ajatuksella eikä niin, että alun perin lihaa sisältävästä ruoasta on vain poistettu liha (chili sin carne).

Kävin Zucchinissa samalla viikolla kahdesti lounaalla; vähän tavallista myöhemmin, noin yhden aikaan. Silti joutui taiteilemaan, että sai paikan. Osa asiakkaista kävi vain hakemassa noutolounaan mukaansa. Fiksua. Tarjolla on keittolounas n. 8 euron hintaan ja päivän annos kalleimmalla lounarilla (10,20 €). Kaikki annostellaan tiskin takaa asiakkaalle.

Keskityin molemmilla kerroilla tuhdimpaan tavaraan. Ensimmäisellä kerralla otin parsakaali-porkkanagratiinia, inkivääribulguria ja munakoisohöystöä. Touhu meni lautasella vähän mössöiseksi ja maut eivät parhaalla mahdollisella tavalla erottuneet toisistaan, mutta kyllä annos oli oikein maistuva. Erityisesti gratiini oli erinomaista. Toisella kerralla otin nuudeleita kasvisten kera ja vihreää currykastiketta. Annoksen maut eivät yltäneet edelliskerran annoksen täyteläisempiin makuihin, vaikka kokonaisuus olikin ihan mukiinmenevä. Tuntuu, että ravintola täyttää lautaset mitä erilaisemmilla mauilla, vaikka totuus voisi löytyä simppelimmillä resepteillä.

Zucchini on saavuttanut kulttisuosion helsinkiläisten kasvisruokailijoiden keskuudessa. En aivan sitä käsitä, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan. Ruoka oli kohtuuhyvää, mutta maut puuroutuivat.

Palvelu oli ripeän reipasta täydessä ravintolassa. Asiakaspaikkoja on niukalti, mutta nopea vaihtuvuus ja rento tunnelma auttavat. Annoksen hintaan ei harmikseni kuulu kahvi. Täytyy todeta, että minusta se on jonkinasteinen pyhäinhäväistys. No, takaisin toimistolle automaattikahvin äärelle.

Lisää arvosteluja blogissani: http://tulinnainjasoin.blogspot.fi/

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 23.04.2016
Arvosana: 0

Joka kerta menen zucchiniin suurin odotuksin ja aina ne ylittyvät! Näin on ollut jo yli 20 vuotta!

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 11.02.2016
Arvosana: -2

aina ystävällinen palvelu ja annokset suuria.

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 16.11.2015
Arvosana: 0

hyvä ruoka

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 31.10.2015
Arvosana: 0

Loistava palvelu sekä todella maukas ja ravinteikas ruoka. Vakkari lounaspaikka!

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 11.08.2015
Arvosana: 0

Taattu ruoka! ! Aina yhtä hyvää. Ainoa huono puoli on paikan koko, eli ettei aina mahdu sisään, ja se, ettei etukäteen voi netistä katsoa, mitä on lounaana.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 25.03.2015
Arvosana: 1

Ihanat ruuat. Ainoa huono puoli paikassa on, että se on todella suosittu ja vain hyvällä tsägällä ja oikealla ajoituksella saa paikan. Vältän tulemasta tänne heti 11:n jälkeen. En ihmettele suosiota - todella hyvät ruuat, maistuvat "lihansyöjillekin" ja ystävällinen palvelu.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 13.02.2015
Arvosana: 1

Hyvä ruoka, lämmin palvelu

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 16.01.2015
Arvosana: 0

On harvinaista, että olen lounasaikana Helsingin kesustassa ja oli pakko kokeilla paljon kehuttua paikkaa. Eikä suotta - kasvislasagneni oli erinomainen! Järjettömän maistuva ja järkevän kokoinen annos. Paikka ei sovellu omaa rauhaa hakevalle - minua ei häirinnyt kun ei tarvinnut yksin pöydässä istua.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 09.12.2014
Arvosana: -2


Sijainti

Fabianinkatu 4, 00130 Helsinki - Reitti
(09) 622 2907

Vaihtoehtoisia ravintoloita